Härätys soi kello 05:30. On siis katsontakannan mukaan joko aamu tai aamuyö. Nousen ylös sängystä, ilman turhia torkutuksia. Joskus muuten huudan samaan aikaan ääneen, että "Paikalla", ihan vain siksi, että se on mielestäni tosi hauskaa. Puen treenivaatteet päälle ja vedän pipon päähän. En laita ripsiväriä. Syön aamupalan. Aina se ei maistu, mutta syön silti. Viimeistään puolta tuntia myöhemmin astun ulos ovesta: pimeään ja pakkaseen. Kävelen alas kauppurienkatua, läpi käsittämättömän hiljaisen kaupungin keskustan. Olen menossa hikoilemaan. Aamun sisäpyöräilytunti, ja samalla koko Suomen aikaisin ryhmäliikuntatunti, alkaa. Kello on 06:25.
Edellä mainittu tapahtumaketju saa minut toisinaan kysymään itseltäni: Miksi? Unohdetaan nyt hetkeksi se, että liikunta on työtäni ja olen siis kaikessa yksinkertaisuudessaan vain menossa töihin, aamuvuoroon. Haluan vastata tähän kysymykseen nyt Hannana, en ohjaajana:
"Hanna, miksi sinä harrastat liikuntaa?"
En ainakaan muista, että ulkonäkö olisi ollut itselleni koskaan tärkein syy liikkua. Viime vuosien aikana tapahtuneet loukkaantumiset ja erilaiset rasitusvammat ovat muuttaneet ajatusmaailmaani vieläkin vahvemmin siihen suuntaan, että olen aidosti onnellinen terveestä kehosta. Se, että pystyn tekemään kropallani asioita on ehdottomasti tärkeämpää kuin se, että hauikset heittävät varjoa lattiaan.
On uskomattoman hieno tunne hallita kehoaan, sen jokaista lihasta. Voisin koska tahansa juosta 20 kilometriä haluamaani suuntaan tai liikuttaa kymmeniä kiloja rautaa niin ylös, alas kuin sivullekin. Minun ei siis välttämättä edes tarvitse tehdä näistä kumpaakaan, tieto siitä että se olisi mahdollista riittää. Vahva fyysinen kehoni on tärkeä minulle: pystyn, jaksan, voin ja osaan.
Se mitä liikunta tekee keholleni ei ole kuitenkaan mitään verrattuna siihen, mitä se tekee mielelleni. Liikun siis ennen kaikkea Suurten elämysten takia. Se huumaava tunne kun:
1. nostaa painoja enemmän kuin koskaan ennen
2. saa olla tunnilla yhtä koko muun ryhmän kanssa
3. sinnittelee vielä viisi sekuntia maksimisykealueella
4. keskittyy täydellisesti uuden liikkeen oppimiseen
5. saa ottaa kaikki aistit yhtäaikaa maksimaalisesti käyttöön
...se on jotain mittaamattoman arvokasta. Jotain mitä ei voi ostaa tai saada, se tunne täytyy ansaita. Omaan hikipisaraan tiivistyy loppujen lopuksi mielestäni koko elämä: ilo, aggressio, energia, kipu, keskittyminen ja nautinto. Joskus minusta tuntuu jopa, että basson jytke, liike ja oman sydämen iskut ovat yhtä koko maailman kanssa. Kuulostaako mahtipontiselta? Siltä se tuntuukin. Liikkuessani tunnen olevani niiiiiin elossa! Olen voittaja, onnistuja ja ennen kaikkea vahvasti tunteva ihminen.
Joskus mietin, että mitä kaikkea jääkään kokematta ihmiseltä joka ei koskaan harrasta liikuntaa?
Kaikki?
9 kommenttia:
Juuri näin! Ajattelin juuri tänään, miten mahtava tunne se on, kun tietää saavansa kehosta irti mitä haluaa. Vaikka minulle ulkonäkökin on ollut yksi syy liikkumiseen, silti tärkeintä on kehon hallinta. Arvelen, että luontaisesti liikunnasta pitävät ihmiset ovat oivaltaneet juuri tämän. Ja saavat sitä kautta kuntoilusta parhaat kicksit.
Vieläkin muistan vuosien takaa yhden Bodypump ohjelman jossa vatsakappaleena oli Kanye Westin Love Lockdown. Muistan niin elävästi sen tunteen (ja hien!) joka valui lankkua pidettäessä ja lopussa tuntui kuin basso olisi lävistänyt ensin pään ja sen jälkeen jokaisen lihaksen. Tuona kyseisenä hetkenä ja monta, monta hikistä kertaa myöhemmin endorfiinien ja euforian iskeytyessä kehoon olen painanut silmät kiinni ja sanonut itselleni, että muista tämä tunne. Aina.
Hanna, iskit taas asian ytimeen!
Suuret elamykset, nepa ne :) Komppaan isosti! Varaukseton peukku, Hanna!
Juuri näin. Olen nyt flunssan ja sen jälkiyskän vuoksi ollut jo kaksi viikkoa hissuttelumeingillä, ilman ihania hikipisaroita, jotka nostaisivat sisältäni turhat stressihormoonit ulos, samalla kun aivoihini olisi muodostunut liikuntasession aikana lukuisia uusia kytkentöjä (näin tosiaan tutkimusten mukaan käy), kaikki edellä oleva suojaisi minua painumasta syvemmälle synkkyyden aaltoihin ja syvemmälle niihin jurnuttaviin pessimitisiin ajatuksiin. Puhumattkaan kun olisin saanut kokea vaikkapa Hannan huikeaa tsemppiä, ja kaikkien vieruskavereiden "samassa veneessä melomista". JA olisihan siinä hauiskin saanut hivenen puhtia.
Ai että odotan sitä päivää, kun saan marssia BC:iin kassi olalla, ja aloittaa taas... :)
Tärkeitä elämyksiä nostit Hanna esiin. Minulle on erityisen tärkeää se, että yhdessä liikkuessa ja siihen keskittyessä unohtaa hetkeksi arjen stressin ja murheet. Kun sitten tunti loppuu, oivaltaa saaneensa voimaa myös arjen haasteisiin huomatessaan, että jaksoi painaa tunnilla.
Taas puhut Hanna asiaa...kunnon "rääkin" jälkeen tuntee oikeasti elävänsä. Ja sitä tunnetta ei todellakaan saa ostettua, eikä sitä voi saada lahjaksikaan vaan se on itse ansaittava.
Aivan loisto kirjoitus <3 "Joskus minusta tuntuu jopa, että basson jytke, liike ja oman sydämen iskut ovat yhtä koko maailman kanssa. Kuulostaako mahtipontiselta?" Ei tunnu mahtipontiselta, kun niin todelta!
"Liikkuessani tunnen olevani niiiiiin elossa! Olen voittaja, onnistuja ja ennen kaikkea vahvasti tunteva ihminen." Niin asiaa ja kun omasta mielestä ja ajatuksista. Monesti tunnen tunneilla ja itsensä piippuun vetäessä ja rajoja koetellessa, että tämä on ainut keino, milloin kykenen tuntemaan. Se on joskus ja joissakin elämän tilanteissa/vaiheissa selviytymiskeino ja tunne siitä, että minusta on edes johonkin. Ei pieniä ja vähäpätöisiä tunteita. Suurkiitos blogistasi, jota ahmin ja luen aina vain.
Kiva kun olet perustanut blogin. Tosi mukavaa ja innostavaa lueskella viisaita ajatuksiasi. Kirjoittelin omaan blogiini BC-painonhallintaryhmästä. Siellä on myös kiitokset sinulle.
Heippa Hanna! Kiva lueskella blogiasi; viisaita ja tsemppaavia ajatuksia. Ja kiitokset vinkistä, oon iteki alkanu herätä aamuisin reippaasti kun ajattelenkin "Paikalla" (en kehtaa sitä ääneen huutaa kun kämppäkavereissa se saattaisi herättää kummastusta). Tänäkin aamuna kello herätti liian aikaisin - väsytti ja olisin halunnu jäädä nukkumaan. Ajattelin kuitenkin "Paikalla!", virnistin itekseen ja kampesin itteni ylös, ulos ja salille. :)
Lähetä kommentti