lauantai 8. syyskuuta 2012

Helppo tapa pudottaa painoa!


Olen raivoissani.

Ylipainon kanssa taisteleville ihmisille luvataan, että tekemällä näin ja noin he laihtuvat helposti ja nopeasti. Yksi tabletti tai 10 minuuttia päivässä riittää. Tietyin väliajoin markkinoille tulee aina jokin uusi systeemi, karppinen tai pussiruokinta. Moni on kokeillut niistä jokaista. Oikeasti: Ihan kaikkea. Se on kyllä todella surullista. Ihmisten hädällä ja avuntarpeella tehdään vuosittain järjetön määrä rahaa.

Jos siis haluat pudottaa painoasi, niin säästät tulevaisuudessa tällä ohjeellani huomattavan summan rahaa: kaikki laihdutustuotteet ja -palvelut joita myydän sanoilla helppo (englanniksi easy), nopea tai vaivaton ovat huijausta. Sillä painonpudottamisessa ei ole pudottajan vinkkelistä katsottuna kerrassaan mitään helppoa. Se on talvisota! Ja sitä ei tosiaankaan voiteta kokeilemalla, taas kerran, jotain "uutta ja helppoa juttua". Siihen kait ne useimmat painonpudotusprojektit päättyvätkin kun tulee ensimmäisen kerran vähän vaikeaa: "Mitä, eikö tämä ollutkaan helppoa?"

Olen itse käynyt taisteluun parempien painonhallintakeinojen puolesta ohjaamalla jo vuosien ajan painonhallintaryhmiä ja koutsaamalla personal trainer -asiakkaitani. Eikä tässä vielä kaikki! Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa, ehkä jo joulumarkkinoille kirjan, jonka nimeksi tulee: Maailman vaikein tapa pudottaa painoa. Kirja olisi varmasti suuri menestys. Sen ostaisivat ehkä sukulaiset ja parhaat kaverini, hekin luultavasti ainoastaan velvollisuudesta. Koska kirjani nimi ei ole yhtään myyvä, niin ehkä sinäkään et koskaan tule sitä ostamaan. Olkoon tämänkertainen blogini siis lyhennetty kuvaus tulevan "menestyskirjan" sisällöstä.

Painonpudottaminen on kova fyysinen rasitus keholle ja hurja tunnemyrsky laihduttajan pään sisällä. Pitää olla valmis tekemään törkeä määrä töitä! Se on jatkuvaa kamppailua itsensä ja mielitekojensa kanssa päivästä toiseen, persehikeä kuntosalilla, epävarmuuden tunteiden kestämistä itsestä ja tuloksista, niitä oikeita valintoja kaikista haastavimpina hetkinä, kaloreiden laskemista ja jatkuvaa suunnittelua. Eli: viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia kestävää epämukavuusalueella rämpimistä. En tietenkään tarkoita että painonpudotus on pelkkää jumppaa ja omenaa mutta läheskään jokaiselle mieliteolle ja mukavauudenhalulle ei voi antaa valtaa. Useammin pitää keittää kaurapuurot ja solmia lenkkarit jalkaan kuin pötkähtää mukavasti sohvalle karkkipussin kanssa. Ja ehdottomasti kovempaa perusduunia se on kuin laihdutusmarkkinat antavat meidän mainoksistaan ymmärtää.


Painonpudottaminen ja siinä onnistuminen ei kuitenkaan ole mikään mahdoton tehtävä. Siihen pystyvät ihan tavalliset ihmiset. Olen nähnyt sen monta kertaa omin silmin. Se kun on loppujen lopuksi vain lyhyttä matematiikkaa ja yksinkertaista psykologiaa. Painonpudotus on siis yksinkertaista, mutta ei helppoa. Ja haluan jämäkästi painottaa, että yksinkertainen on tässä yhteydessä siis eri asia kuin helppo.

Uudet elämäntavat ovat ihan jokaisen opittavissa. Niiden oppimiseen ei kuitenkaan ole olemassa oikotietä tai taikatemppua. Ne meistä, jotka ovat valmiita käymään läpi kaiken sen mitä pysyvä elämäntapamuutos vaatii, onnistuvat lopulta. Ja lopussa kiitos seisoo: se tunne kun on hyvä olla itsensä kanssa omassa kehossaan on todellakin kaiken sen vaivan arvoista.

Olen aidosti pahoillani tämän blogin lukemaan houkuttelevasta otsikosta.
Alan nyt ottaa vastaan kirjani ennakkotilauksia.

3 kommenttia:

- Virpi - kirjoitti...

Minulle yksi kappale varattu. Olet täysin oikeassa, painon pudottaminen ei ole helppoa ja varsinkaan painonhallinta pudotuksen jälkeen. Lipsumme niin helposti takaisin vanhoihin tapoihin. Mukavaa syksyä!

Super-Akatemia kirjoitti...

:) Pudotuksen jälkeen se työ vasta alkaakin. Saat kirjan sitten ennakkotilaajan hintaan. Ihanaa syksyä myös sinulle. T:Hanna

Seijasisko kirjoitti...

Kiitos Hanna! Täyttä asiaa taas.. ihana, realistinen kirjoitus. Minäkin varaan tuon kirjan!;)