torstai 5. tammikuuta 2012

Mikä meihin järkeviin ihmisiin oikein menee juhlapyhinä?

Tällä viikolla jomman kumman iltapäivälehden kannessa oli otsikko siitä, kuinka vuonna 2012 kalenterissa on ennätysmäärä arkipyhiä. Kaikki kansalliset juhlapäivämme sattuvat siis ihanasti välille ma-pe. Ihan mahtava uutinen: tämähän on käytännössä lottovoitto! Palkallisia vapaapäiviä varjostaa kuitenkin suuri huolenaihe: Apua! Mitä me sitten silloin syödään? Ja ennen kaikkea: riittääkö ruoka kaupoissa kaikille?

Olen aina ihmetellyt ruokakauppoihin suuntautuvaa massiivista kansainvaellusta ennen alkavia pyhiä. Kymmenmetriset uuvuttavat kassajonot (äitini oli kertomansa mukaan ollut jouluna Raksilan markettien jonossa 45 minuuttia) ja kukkuroilleen täytetyt kauppakärryt enteilevät mielestäni vähintäänkin maailmanlopun uhkaa. Ihmiset ostavat ruokaa niin käsittämättömän suuret määrät, että pärjäisivät niillä vähintään seuraavan kalenterikuukauden alkuun asti. Jopa kevääseen asti, jos pakasteet ja kuivamuonakin lasketaan.

Itse en osallistu näihin elintarvikkeiden hamstraus-tapahtumiin. Syön juhlapyhinä määrällisesti aivan saman verran kuin arkenakin, toki eri ruokia. Koska en ole ollut mukana ylipitkissä kassajonoissa, niin minulla on ollut paljon aikaa pohdiskella syitä tähän ihmisten totaaliseen sekoamiseen ruokien kanssa ennen pyhiä. Paljastan nyt mielestäsi tärkeimmän yksittäisen syyn:

"Minäkin, kun muutkin!" Ihmiset siis antavat itselleen luvan herkutella ja syödä paljon normaalia enemmän, koska samaan aikaan toisaalla niin tekevät myös kaikki työkaverit, sukulaiset ja naapurit. Ihan kuin olisi hiljaisesti tehty sanaton sopimus, että NYT! Tuntuu ehkä helpommalta, kun kaikki ovat samassa (uppoavassa) veneessä. Esimerkiksi nyt joulun jälkeen ihmisille tulee parempi mieli, kun kaikki muutkin kertovat suklaan ja kinkun kanssa tekemistään ylilyönneistä avoimesti. Yksin on paljon ikävämpää kärsiä ruoka-övereiden aiheuttamasta krapulasta.

Saman ilmiön olen huomannut usein myös kahvilakulttuurissa. Kaksi naista pohtii leivosvitriinin edessä mitä herkkua sitä ottaisia kahvin kanssa. Toinen kysyy toiselta: "Mitä sää otat?" Jos toinen vastaa tähän, että "En mittään, mää taijan ottaa pelekän kahavin", niin sen toisen ei auta kuin todeta, että "Ai jaa, no en määkään sitten". Kahden herkullisen suklaakakkupalan tuhoaminen yhdessä olisi ollut niin paljon houkuttelevampaa... Höh!

Huonon olon ja morkkiksen lisäksi heitämme pyhien jälkeen aivan liian paljon ruokaa suoraan roskiin. Ei todellakaan mikään ekoteko. Tällainen määrä-ajattelu ei myöskään viesti ruuan arvostamista tai kunnioittamista. Ei siis millään tavalla hyvä juttu. En halua, että ymmärrätte minut nyt väärin. Olen itse suuri kulinaristi ja tietenkin juhlapyhiin kuuluu herkullinen ruoka, mutta voisimmeko jatkossa panostaa enemmän laatuun kuin määrään? Ostetaan pienempiä määriä harkittuja ruokia ja nautitaan ajatuksella niistä. On paljon järkevämpää mennä kauppaan valmiiksi mietityn listan kanssa, kuin lappaa kärryt täyteen kaikkia mahdollisia herkkuja mitä vaan sattuu tekemään mieli.

On loppiainen. Minulla on tällä hetkellä jääkaapissa valon lisäksi vain kananmunia ja maitoa. En ole yhtään muistanut käydä varustautumassa kaupassa. Onneksi huomasin kotimatkalla Stockmannin ohi kulkiessani, että ovessa luki: "Avoinna loppiaisena klo 12-18". En siis huonosta valmistautumisesta huolimatta nälkiinny tulevana viikonloppuna. Minulla on kokonaiset kuusi tuntia aikaa hankkia loppiaisen ruuat. Toivottavasti jaksan vielä kantaa ne koko matkan kotiin asti, kauppurienkadun päähän.

Paljonkohan ne yhden ihmisen yhden päivän ruuat mahtaa painaa?

4 kommenttia:

Jaana Kylmänen kirjoitti...

Kylläpä oli mukava jälleen lukea. Oikeesti odotin jo seuraavaa tekstiä. Osaat kirjoittaa luontevasti ja pohtivasti, toisaalta ketään syyllistämättä. Näinhän se on ,että vain omat valinnat ratkaisevat!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus Hanna!

Samaa mietin ja ihmettelin joulun aikaan Stockmannin elintarvikeosastolla. Tunsin itseni jouluttomaksi ja ilottomaksi juhlijaksi, kun katselin omiin käsiin; glögipurkki, parasta kylmäsavulohta, kylmäsavustettua poronlihaa kimpale ja salaattiainekset ja joulun kasvikset kolmen pvän tarpeeseen ja hedelmät tottakai. Joululimppua puolikas. Nostin selkärankani ja ryhtini suoraan, kannoin itseni ja m.aksoin ostokseni. Kotiin tullessani huomasin jouluni tulleen.

Kumpa sitä ihminen, niin minä kuin moni muukin, oppisi olemaan oma itsensä vahvasti ja rohkeasti, eikä vertaamaan itseään toiseen. Puhutaan sitten syömisestä, kuntoilusta, pukeutumisesta tai tavasta olla ihminen. Heikkoa itsetuntoako tämä kaikki lienee? En tiedä.

Suurkiitos blogistasi. Ilo lukea, jakaa ajatuksia ja saada näkökulmaa. Oivalluksia.

Paula Oilinki kirjoitti...

Joukkohysterialla on uskomaton voima. Se tärvelee aattopäivinä tavallisen arjentallaajan järjenkäytön. Puhut siis tärkeästä asiasta, Hanna, kun paneudut ruokaöverien aiheuttamaan krapulaan.
Pitäisikö ruveta ottamaan kiksejä siitä, miten voi luovasti kehitellä päivän aterian vain siitä, mitä ruokavarastoista löytyy? Milloin olet avannut jääkaapin,jossa on vain rasvaton maito, rahkapurkki, luomuporkkana ja muna, eikä edes sitä kuivaa juustonkamaraa? Ja kuiva-ainevarastoista näkisi silmäyksellä kauralese- ja hiutalepaketit ja kuivatut suppilovahverot? Ja pakasteissa vain jokin hätävara, eilinen tähderuoka?
Jos jollakulla on lähettää edellä mainituista kuva, niin olisipa sitä tammikuun alkavana härkäviikkona sopivaa ihailla.
PS. Kauppahallin Riikka Hyvärin kojussa on vielä aivan ihania Ahvenanmaan lisäaiheettomia keltamaltoisia omenoita, vajaat 4 €/kg. Niistä saa synnittömän olon.
Ja edelleen: kaapin tyhjennykset tavoitteeksi!

Anonyymi kirjoitti...

Minä satun olemaan töissä Raksilan marketeilla ja tämä on todellisuus. Joulun alla ne kaksi viikkoa (etenkin kaksi viimeisintä päivää), uudenvuoden viikko, juhannus ja vappu ovat kamalinta aikaa. En tarkoita, että on kamalaa, kun on asiakkaita vaan se, että kun niitä ihmisiä nyt riittää joka suuntaan niin se pahantuulisuus äärimmäistyy ja selvästikin JOKAINEN ihminen on vihainen ja pahalla tuulella, koska meillä nyt ei sattunut olemaan sitä tuoretta luomuluumua mitä PITÄISI olla. Se on kamalinta. Päivät menee toki nopeaa, kun on asiakkaita, mutta jokaiselta juhlalta menee pohjat ainakin meiltä asiakaspalvelijoilta, koska 8 tuntia kuunneltuasi huutamista ja valitusta ei enää tunnu kenelläkään juhlamieltä riittävän. Yksikin työkaveri sai tuossa kyseisessä kassajonossa huudot eräältä vanhemmalta herralta, koska hän jakoi suklaamakeisia asiakkaille, jotta ihmiset vain jaksaisivat odottaa noissa kamalissa jonoissa..

Vaikka nyt vähään aikaan ei mitään suurta juhlapyhää olekaan, pidetään ihmiset mieli korkealla!