maanantai 18. helmikuuta 2013
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Hyvästi selvä päivä!
En usko ehdottomuuteen monessakaan asiassa. Totaaliset suklaalakot, ainoastaan kuumentamattoman raakaravinnon syömisessä tai "jyrkkä ei perunalle" -ideologioissa ei mielestäni koskaan saavuteta pysyvää hyvää oloa tai tasapainoa kehon ja mielen välillä. Ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin riittää oikein hienosti, että suuret linjat ovat kunnossa. Eli: "yleensä syön aamupalaksi rahkaa ja marjoja, mutta tänään kahvilassa otin kaakaon (totta kai kermavaahdolla) ja kanelipullan" -ajatusmalli kantaa pitkällä tähtäimellä loistavasti. Toimii.
Eli ei paljoakaan keskustelua, mutta ehkä kuitenkin ajatuksia. En missään nimessä vaadi ihmisiä käyttäytymään kanssani samoin enkä todellakaan tuomitse jokaista muiden juomaa lasillista. Mutta enemmän keskustelua haluaisin, koska se on aina paikallaan jos pysähtyy miettimään omaa alkoholin käyttöään.
Tasan kuukausi sitten tein kuitenkin absoluuttisen päätökseni, ilman joustovaraa, ilman tilannekohtaista harkintaa ja ilman selityksiä: olen 365 päivää ilman alkoholia. En syö edes liköörikonvehteja. Pum! Vietän myös 30-vuotis taiteilijajuhlaani tänä vuonna ja kyllä: aion tehdä sen ilman alkoholia. Parina viime vuotena olen juonut mielestäni todella vähän, mutta nyt sitten alkoholi brutale - ei mitään.
Monesti sanotaan, että yksi lasillinen silloin tällöin ei ole paha juttu, jopa nautinto. Osan mielestä myös jotain todella olennaista jää puuttumaan herkullisesta ateriasta ilman ruokaan sopivia viinejä. Yhden annoksen juotuaan voi lain mukaan ajaa vielä autollakin. Sanotaan myös että pieni määrä ei vaikuta loppujen lopuksi yhtään mihinkään. Mutta: mistä voi tietää vaikuttaako se ja minkä verran, jos ei ole koskaan kokeillut olla täysin ilman alkoholia. Ehkä vaikuttaa, ehkä ei, ehkä en osaa sanoa, mutta voin antaa virallisen lausuntoni vasta 11 kuukauden kuluttua.
Olen ihan tarkoituksella kertonut absoluuttisesta kokeilustani mahdollisimman monille saadakseni aikaan keskustelua. On ollut häkellyttävää seurata ihmisten reaktioita vuoden juomalakkooni. Olisin ehkä salaa odottanut useamman sanovan: "ihan mahtavaa Hanna, kyllä on loistava päätös", mutta suurin osa saamastani responsesta on ollut vain häkeltyneitä katseita. Ja sitten kolmen sekunnin hiljaisuuden jälkeen jotain epämääräistä kokonaisen lauseen koostamista tyyliin: "niin... joo mutta siis".
Eli ei paljoakaan keskustelua, mutta ehkä kuitenkin ajatuksia. En missään nimessä vaadi ihmisiä käyttäytymään kanssani samoin enkä todellakaan tuomitse jokaista muiden juomaa lasillista. Mutta enemmän keskustelua haluaisin, koska se on aina paikallaan jos pysähtyy miettimään omaa alkoholin käyttöään.
Tilanteita johon alkoholi liittyy tavalla tai toisella on nimittäin yllättävän paljon. Ensimmäisen kuukauden tilannekatsaus top-3: 1. baarimikko ehdottaa pakkaspäivän kaakaooni 4 cl minttuviinaa, 2. merkkipäiväänsä juhlinut tilaa samppanjaa koko 20 hengen pöytäseurueellemme ja 3. italialaisessa ravintolassa kaverini tilaa ruuan kanssa lasillisen valkoviiniä ja minä maitoa. Näistä tilanteista selvityminen on vaatinut hiukan selittelyjä mutta en ole mielestäni jäänyt mistään paitsi.
Oloni ekan kuukauden jälkeen on siis loistava. Tällä hetkellä keksin monta syytä olla juomatta, mutta ihan oikeasti en yhtään aidosti hyvää syytä juoda. Ja mikä parasta: lempijuomani maito ja vesi maistuvat paremmalta kuin koskaan.
tiistai 25. joulukuuta 2012
Paras vuosi ikinä: 2013!
Vuodenvaihde on mielestäni taianomainen. Vanhan vuoden taputteleminen ja uuden vuoden lanseeraus kutkuttaa minua joka kerta. Uuden kalenterin ostaminen on koko vuoden paras ja tärkein ostos. On ihanaa avata korkkaamattoman kalenterin aukeama ja alkaa maalailla sinne tulevan vuoden arkea. Uusi vuosi kun tuo tullessaan 365 tsänssiä nukkua kunnon yöunet, syödä avokado tai juosta lenkillä kovempaa kuin koskaan ennen. Uskon siihen, että jokainen päivä on suuri mahdollisuus, jota en uskalla olla käyttämättä.
Itse en aloita tyhjästä kalenterista huolimatta kaikkea alusta tai "uutta elämää" tammikuussa 2013. Olen kuluneiden vuosien aikana nimittäin saanut vakiinnutettua elämääni paljon asioita, joista haluan jatkossakin pitää kiinni. Vuonna 2012 ohjasin esimerkiksi 500 ryhmäliikuntatuntia, ja rakastin niistä jokaista. Syön 5 hedelmää joka päivä. Uskallan myös kaiken menettämisenkin uhalla todeta olevani todella onnellinen juuri nyt.
Uusi vuosi tuo uuden kalenterin lisäksi mukanaan myös "ne lupaukset". Ammatissani pääsen näkemään läheltä mikä ero on lupauksella ja Lupauksella.
lupaus: Tammikuun alussa moni täyttää uuden kalenterinsa jokaisen illan BodyPumpilla tai sisäpyöräilyllä, päättää syödä lounaaksi pelkkää salaattia ja aloittaa ehdottoman suklaalakon (johon liittyy luonnollisesti työkaverin kanssa tehty sopimus, jossa suklaalakon rikkomalla joutuu maksamaan toiselle sata euroa). Tammikuun lopussa halutun 10 kilon painonpudotustavoiteesta puuttuu vielä 8,5 kiloa. Samalla huomaa köpöisen lounassalaatin jälkeen käyttäytyvänsä iltapäivän kahvihetkellä sekopäisesti. Ja sinne meni 100 euroa! Puff!
Lupaus: Valmennettavani päättivät vuonna 2012 oppia syömään oikein ja päästä elämänsä kuntoon. Ja tietenkin myös: pudottaa painoa. Olen saanut olla mukana todistamassa mahtavia sankaritarinoita! Olemme yhdessä saaneet aikaan todella kovaa jälkeä. Olen pudottanut painoa asiakkaideni kanssa tänä vuonna 800 kiloa! Se on paljon. Kunnon paranemisen ja itsensä kanssa onnistumisen kautta tapahtuu se kaikista tärkein muutos: ihmisestä tulee onnellisempi. Tämä onni pääsee syntymään kun on selkeät tavoitteet ja toimintasuunnitelma, tekee jotain tarpeeksi haastavaa ja kokee matkalla onnistumisen elämyksiä.
Lupaus ei siis yksin riitä. Lupaukset tulee myös pitää. Tahdon kuulostaa muuten vakuuttavammalta kuin haluan. Jos oikeasti tahtoo jotain, niin kaikki on mahdollista. Ja jos on tahtoa, niin löytyy myös keinot. Vuoden 365:een mahdollisuuteen voi helposti eksyä ilman suunnitelmaa. Ihminen tarvitsee punaisen langan tekemisiinsä. Ala siis virkata! Ja muista kysyä apua jos et yksin osaa.
Jatkan ensi vuonna arvokasta työtäni ison hien ja paremman ravitsemuksen puolesta. Super-Kiitos vuodesta 2012 kaikille lukijoille (tällä blogilla on ollut tänä vuonna 15 000 lukijaa), valmennettavilleni, ohjaamilleni painonhallintaryhmille, ryhmäliikuntatunneillani hikoilleille, luentojeni yleisöille ja yhteistyökumppaneilleni.
Tervetuloa vuosi 2013. Nimeän sen jo nyt Parhaaksi vuodeksi ikinä.
Tahdon,
Hanna
Itse en aloita tyhjästä kalenterista huolimatta kaikkea alusta tai "uutta elämää" tammikuussa 2013. Olen kuluneiden vuosien aikana nimittäin saanut vakiinnutettua elämääni paljon asioita, joista haluan jatkossakin pitää kiinni. Vuonna 2012 ohjasin esimerkiksi 500 ryhmäliikuntatuntia, ja rakastin niistä jokaista. Syön 5 hedelmää joka päivä. Uskallan myös kaiken menettämisenkin uhalla todeta olevani todella onnellinen juuri nyt.
Uusi vuosi tuo uuden kalenterin lisäksi mukanaan myös "ne lupaukset". Ammatissani pääsen näkemään läheltä mikä ero on lupauksella ja Lupauksella.
lupaus: Tammikuun alussa moni täyttää uuden kalenterinsa jokaisen illan BodyPumpilla tai sisäpyöräilyllä, päättää syödä lounaaksi pelkkää salaattia ja aloittaa ehdottoman suklaalakon (johon liittyy luonnollisesti työkaverin kanssa tehty sopimus, jossa suklaalakon rikkomalla joutuu maksamaan toiselle sata euroa). Tammikuun lopussa halutun 10 kilon painonpudotustavoiteesta puuttuu vielä 8,5 kiloa. Samalla huomaa köpöisen lounassalaatin jälkeen käyttäytyvänsä iltapäivän kahvihetkellä sekopäisesti. Ja sinne meni 100 euroa! Puff!
Lupaus: Valmennettavani päättivät vuonna 2012 oppia syömään oikein ja päästä elämänsä kuntoon. Ja tietenkin myös: pudottaa painoa. Olen saanut olla mukana todistamassa mahtavia sankaritarinoita! Olemme yhdessä saaneet aikaan todella kovaa jälkeä. Olen pudottanut painoa asiakkaideni kanssa tänä vuonna 800 kiloa! Se on paljon. Kunnon paranemisen ja itsensä kanssa onnistumisen kautta tapahtuu se kaikista tärkein muutos: ihmisestä tulee onnellisempi. Tämä onni pääsee syntymään kun on selkeät tavoitteet ja toimintasuunnitelma, tekee jotain tarpeeksi haastavaa ja kokee matkalla onnistumisen elämyksiä.
Lupaus ei siis yksin riitä. Lupaukset tulee myös pitää. Tahdon kuulostaa muuten vakuuttavammalta kuin haluan. Jos oikeasti tahtoo jotain, niin kaikki on mahdollista. Ja jos on tahtoa, niin löytyy myös keinot. Vuoden 365:een mahdollisuuteen voi helposti eksyä ilman suunnitelmaa. Ihminen tarvitsee punaisen langan tekemisiinsä. Ala siis virkata! Ja muista kysyä apua jos et yksin osaa.
Jatkan ensi vuonna arvokasta työtäni ison hien ja paremman ravitsemuksen puolesta. Super-Kiitos vuodesta 2012 kaikille lukijoille (tällä blogilla on ollut tänä vuonna 15 000 lukijaa), valmennettavilleni, ohjaamilleni painonhallintaryhmille, ryhmäliikuntatunneillani hikoilleille, luentojeni yleisöille ja yhteistyökumppaneilleni.
Tervetuloa vuosi 2013. Nimeän sen jo nyt Parhaaksi vuodeksi ikinä.
Tahdon,
Hanna
lauantai 8. syyskuuta 2012
Helppo tapa pudottaa painoa!
Olen raivoissani.
Ylipainon kanssa taisteleville ihmisille luvataan, että tekemällä näin ja noin he laihtuvat helposti ja nopeasti. Yksi tabletti tai 10 minuuttia päivässä riittää. Tietyin väliajoin markkinoille tulee aina jokin uusi systeemi, karppinen tai pussiruokinta. Moni on kokeillut niistä jokaista. Oikeasti: Ihan kaikkea. Se on kyllä todella surullista. Ihmisten hädällä ja avuntarpeella tehdään vuosittain järjetön määrä rahaa.
Jos siis haluat pudottaa painoasi, niin säästät tulevaisuudessa tällä ohjeellani huomattavan summan rahaa: kaikki laihdutustuotteet ja -palvelut joita myydän sanoilla helppo (englanniksi easy), nopea tai vaivaton ovat huijausta. Sillä painonpudottamisessa ei ole pudottajan vinkkelistä katsottuna kerrassaan mitään helppoa. Se on talvisota! Ja sitä ei tosiaankaan voiteta kokeilemalla, taas kerran, jotain "uutta ja helppoa juttua". Siihen kait ne useimmat painonpudotusprojektit päättyvätkin kun tulee ensimmäisen kerran vähän vaikeaa: "Mitä, eikö tämä ollutkaan helppoa?"
Olen itse käynyt taisteluun parempien painonhallintakeinojen puolesta ohjaamalla jo vuosien ajan painonhallintaryhmiä ja koutsaamalla personal trainer -asiakkaitani. Eikä tässä vielä kaikki! Ajattelin seuraavaksi kirjoittaa, ehkä jo joulumarkkinoille kirjan, jonka nimeksi tulee: Maailman vaikein tapa pudottaa painoa. Kirja olisi varmasti suuri menestys. Sen ostaisivat ehkä sukulaiset ja parhaat kaverini, hekin luultavasti ainoastaan velvollisuudesta. Koska kirjani nimi ei ole yhtään myyvä, niin ehkä sinäkään et koskaan tule sitä ostamaan. Olkoon tämänkertainen blogini siis lyhennetty kuvaus tulevan "menestyskirjan" sisällöstä.
Painonpudottaminen on kova fyysinen rasitus keholle ja hurja tunnemyrsky laihduttajan pään sisällä. Pitää olla valmis tekemään törkeä määrä töitä! Se on jatkuvaa kamppailua itsensä ja mielitekojensa kanssa päivästä toiseen, persehikeä kuntosalilla, epävarmuuden tunteiden kestämistä itsestä ja tuloksista, niitä oikeita valintoja kaikista haastavimpina hetkinä, kaloreiden laskemista ja jatkuvaa suunnittelua. Eli: viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia kestävää epämukavuusalueella rämpimistä. En tietenkään tarkoita että painonpudotus on pelkkää jumppaa ja omenaa mutta läheskään jokaiselle mieliteolle ja mukavauudenhalulle ei voi antaa valtaa. Useammin pitää keittää kaurapuurot ja solmia lenkkarit jalkaan kuin pötkähtää mukavasti sohvalle karkkipussin kanssa. Ja ehdottomasti kovempaa perusduunia se on kuin laihdutusmarkkinat antavat meidän mainoksistaan ymmärtää.
Painonpudottaminen ja siinä onnistuminen ei kuitenkaan ole mikään mahdoton tehtävä. Siihen pystyvät ihan tavalliset ihmiset. Olen nähnyt sen monta kertaa omin silmin. Se kun on loppujen lopuksi vain lyhyttä matematiikkaa ja yksinkertaista psykologiaa. Painonpudotus on siis yksinkertaista, mutta ei helppoa. Ja haluan jämäkästi painottaa, että yksinkertainen on tässä yhteydessä siis eri asia kuin helppo.
Uudet elämäntavat ovat ihan jokaisen opittavissa. Niiden oppimiseen ei kuitenkaan ole olemassa oikotietä tai taikatemppua. Ne meistä, jotka ovat valmiita käymään läpi kaiken sen mitä pysyvä elämäntapamuutos vaatii, onnistuvat lopulta. Ja lopussa kiitos seisoo: se tunne kun on hyvä olla itsensä kanssa omassa kehossaan on todellakin kaiken sen vaivan arvoista.
Olen aidosti pahoillani tämän blogin lukemaan houkuttelevasta otsikosta.
Alan nyt ottaa vastaan kirjani ennakkotilauksia.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Ihana arki ja mahtava maanantai
En tiedä oletteko huomanneet, mutta jengi on ollut todella villinä parin viimeisen kuukauden ajan! Kesäloman ensimmäisenä päivänä moni on heittänyt kalenterin näyttävästi olan yli, nostanut kädet ilmaan etusormet edellä, unohtanut arjen kiireen ja rutiinit ja alkanut ihan oikeasti Elää. Osa kavereistani on laskenut pitkin kesää facebookin päivityksissä kuinka monta päivää ja yötä on vielä kesäloman alkuun ja kuinka monta lomapäivää tämän jälkeen on luvassa.
Kesälomasta siis tykkäävät kaikki. Tärkeämpi kysymys kuitenkin on: tuntuuko arkeen palaaminen neljän viikon jeejee-elämän jälkeen ahdistavalta. Moni on nimittäin aivan puhki jäädessään kesälomalle ja kuukauden hengittämisen jälkeen sama kuluttava suorittaminen taas jatkuu. Ystäväni Jaakko Halmetoja heitti tähän liittyen ilmoille hyvän kysymyksen: Onko kaikki kunnossa, jos ihminen tarvitsee lomaa omasta elämästään? Kesälomakuukauden lisäksi vuodessa on 11 muutakin kuukautta. Siinä teille faktaa. Auts!
Älkää vihatko minua seuraavan lauseen takia: Nyt se kesäloma on monella ohi ja paluu arkeen ja töihin on edessä. Arjen aloittamisen ahdistus näkyy päällepäin. Uskon kontrastin arjen ja loman välillä olevan niin järjettömän dramaattinen juuri siksi, että vapaalla eletään niin kuin halutaan ja tehdään niitä asioita joista aidosti nautitaan kun taas arki on velvollisuuksia, rutiineja ja puurtamista. Sen ei kuitenkaan ole pakko olla näin.
Aloitin oman onnellisuus-projektin ja arjen järjestämisen elämänmakuiseksi muutamia vuosia sitten. Tein yhteenvedon senhetkisestä elämästäni, jonka jälkeen mietin: mikä minut tekee onnelliseksi, mihin suuntaan haluan arkeani viedä, millainen on täydellinen maanantai? Oli oikeasti suuri oivallus ymmärtää, että olen itse oman elämäni käsikirjoittaja ja ohjaaja. Samalla tajusin, että maanantainakin voi juoda samppanjaa, kotiin voi kävellä kauppurienkadun sijasta myös pakkahuoneenkatua pitkin, elokuviin voi mennä yksinkin torstai-iltana ja lauantaina voi olla kuntosalilla kello kuusi aamulla. Arjen peruspaketin ravistelun lisäksi opettelin myös nauttimaan rutiineista, sen sijaan että ne tekisivät elämästäni tylsää tai puuduttavaa. On oikeasti ihan huippua käydä ruokakaupassa. Nykyään seikkailen hedelmäosastolla!
Ihana, elämänmakuinen arki on loppujen lopuksi se mikä tekee meidät onnelliseksi, jos tekee. Elämän parhaat asiat ovat niin naurettavan yksinkertaisia: järkevä tuntimäärä mielekästä työtä, kyykkyjä ja kunnon hikoilua, laadukasta itsetehtyä ruokaa, riittävät yöunet ja aikaa tehdä ihan jokaikinen päivä niitä asioita joista saa kunnon kiksit. Siinä se on!
Tänään on maanantai. Jos maanantai on mielestäsi ihan turha päivä, niin menetät 14,2 % elämästäsi. Jos todella Elät ja nautit Vain Viikonloppuisin, niin vastaava menetettyjen päivien osuus on jo 71%. Mitä olet siis valmis tekemään sen eteen, että olet onnellinen 100% elämästäsi ajasta? Ala käsikirjoittaa ja ohjata.
Kaikki on mahdollista, ihan jokaikinen päivä. Myös maanantaina.
Kesälomasta siis tykkäävät kaikki. Tärkeämpi kysymys kuitenkin on: tuntuuko arkeen palaaminen neljän viikon jeejee-elämän jälkeen ahdistavalta. Moni on nimittäin aivan puhki jäädessään kesälomalle ja kuukauden hengittämisen jälkeen sama kuluttava suorittaminen taas jatkuu. Ystäväni Jaakko Halmetoja heitti tähän liittyen ilmoille hyvän kysymyksen: Onko kaikki kunnossa, jos ihminen tarvitsee lomaa omasta elämästään? Kesälomakuukauden lisäksi vuodessa on 11 muutakin kuukautta. Siinä teille faktaa. Auts!
Älkää vihatko minua seuraavan lauseen takia: Nyt se kesäloma on monella ohi ja paluu arkeen ja töihin on edessä. Arjen aloittamisen ahdistus näkyy päällepäin. Uskon kontrastin arjen ja loman välillä olevan niin järjettömän dramaattinen juuri siksi, että vapaalla eletään niin kuin halutaan ja tehdään niitä asioita joista aidosti nautitaan kun taas arki on velvollisuuksia, rutiineja ja puurtamista. Sen ei kuitenkaan ole pakko olla näin.
Aloitin oman onnellisuus-projektin ja arjen järjestämisen elämänmakuiseksi muutamia vuosia sitten. Tein yhteenvedon senhetkisestä elämästäni, jonka jälkeen mietin: mikä minut tekee onnelliseksi, mihin suuntaan haluan arkeani viedä, millainen on täydellinen maanantai? Oli oikeasti suuri oivallus ymmärtää, että olen itse oman elämäni käsikirjoittaja ja ohjaaja. Samalla tajusin, että maanantainakin voi juoda samppanjaa, kotiin voi kävellä kauppurienkadun sijasta myös pakkahuoneenkatua pitkin, elokuviin voi mennä yksinkin torstai-iltana ja lauantaina voi olla kuntosalilla kello kuusi aamulla. Arjen peruspaketin ravistelun lisäksi opettelin myös nauttimaan rutiineista, sen sijaan että ne tekisivät elämästäni tylsää tai puuduttavaa. On oikeasti ihan huippua käydä ruokakaupassa. Nykyään seikkailen hedelmäosastolla!
Ihana, elämänmakuinen arki on loppujen lopuksi se mikä tekee meidät onnelliseksi, jos tekee. Elämän parhaat asiat ovat niin naurettavan yksinkertaisia: järkevä tuntimäärä mielekästä työtä, kyykkyjä ja kunnon hikoilua, laadukasta itsetehtyä ruokaa, riittävät yöunet ja aikaa tehdä ihan jokaikinen päivä niitä asioita joista saa kunnon kiksit. Siinä se on!
Tänään on maanantai. Jos maanantai on mielestäsi ihan turha päivä, niin menetät 14,2 % elämästäsi. Jos todella Elät ja nautit Vain Viikonloppuisin, niin vastaava menetettyjen päivien osuus on jo 71%. Mitä olet siis valmis tekemään sen eteen, että olet onnellinen 100% elämästäsi ajasta? Ala käsikirjoittaa ja ohjata.
Kaikki on mahdollista, ihan jokaikinen päivä. Myös maanantaina.
torstai 14. kesäkuuta 2012
Kauniit ja Hikiset
Paljastan teille nyt työpukeutumiseni ja tyylini kulmakivet sekä kauneuteni salaisuudet.
(varoitus: seuraava kuvaus saattaa järkyttää naisellisimpia lukijoita)
Pari viikkoa sitten havahduin kesken kuntosalitreenin siihen, että minulla oli päällä pelkästään miesten vaatteita: miesten college-housut ja huppari sekä miesten t-paita. Sellainen kunnon "jou-jou-icehockey-dude" -look. Eikä tässä vielä kaikki. Olin ohjannut sinä päivänä tunteja kahteen eri otteeseen ja ehtinyt suihkuttaa itseni päivän aikana vain kaulasta alaspäin. Hiukset olivat siis tuttuun tapaan ponnarilla ja vielä(kin) hiestä kosteat. Levinneet ripsivärit olin korjannut hetkeä aikaisemmin vessapaperilla. Haisin hieltä, ehkä. Tai siis aika varmasti.
Olin mielestäni todella kaunis. Rohkenen sanoa, että jopa seksikäs. Ihana nainen, miesten vaatteissa. Tunnenkin olevani kauneimmillani liikkuessani: hikisenä ja hengästyneenä, epätäydellisenä. Tämä perustuu ehkä siihen, että oman suorituskykyni äärirajoilla olen aidoimmillani, ilman turhaa yrittämistä. Voima ja kehonhallinta ovat mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan jotain ihan käsittämättömän kaunista! Kun pinta ja kiilto on karsittu pois, niin jäljelle jää vain liikunnan tuoma hymy. Se riittää.
Olen huomannut, että jotkut häpeävät ulkonäköään liikunnan aikana tai heti sen jälkeen. Osa kuntoilijoista jopa istuu ja odottaa klubimme aulassa niin kauan, että rehkimisen mukanaan tuoma punainen väri häipyy poskilta kokonaan. Osa taas kuivaa itseään pyyhkeellä ahkerasti treenin aikana, jotta muut eivät huomaisi voimakasta hikoilua. Jotkut hakeutuvat sellaiselle paikalle jumppasalissa, etteivät varmasti näe itseään vilaukseltakaan peilistä. Peilit ovat kuulemani mukaan "hyi". Märistä kainaloista, punaisista poskista ja levinneistä meikeistä sietäisi pikemminkin olla ylpeä! Harva on, ainakaan julkisesti. Vai onko jollain facebookin profiilikuvana otosta, jonka alla lukee kuvateksti: "minä raskaan BodyStep tunnin jälkeen pukuhuoneessa"?
Eräs asiakkaani sanoi puolen vuoden painonpudotus-projektin toiseksi viimeisellä viikolla katsoneensa peiliin ja ajatelleensa mielessään, hymy huulilla, että: "ihan kiva". Jes! Sieltä se tuli. Liikunta ja ote omaan kehoon lisää ihmisen itsevarmuutta ja sitä kautta myös kauneutta. Kauneus kun loppujen lopuksi on mielestäni juuri itsevarmuutta ja oman kehon kantamista asiaan kuuluvalla ehdottomalla ylpeydellä. On todella kova juttu katsoa ehkä ensimmäistä kertaa elämässään peiliin ja aidosti pitää näkemästään!
Kauneuden hoitoon saa upotettua satoja euroa vuodessa. Meikistä, tekoripsistä tai vaatteista ei kuitenkaan ole paljoakaan hyötyä, jos pohjat eivät ole kunnossa. Ja tämä pohjustus on yllättävän helppo: kunnon hiet vähintään joka toinen päivä ja endorfiinipöllystä syntyvä aito hymy. Se on siinä!
Kauneuden pitää tuntua, ennen kuin se voi näkyä.
P.S Naisille vinkki, että legendaarisen smokey eyes -silmämeikin tekemiseen ei vaadita kuin keskinkertaiset meikkaustaidot ja 45 minuutin sisäpyöräilytunti.
(varoitus: seuraava kuvaus saattaa järkyttää naisellisimpia lukijoita)
Pari viikkoa sitten havahduin kesken kuntosalitreenin siihen, että minulla oli päällä pelkästään miesten vaatteita: miesten college-housut ja huppari sekä miesten t-paita. Sellainen kunnon "jou-jou-icehockey-dude" -look. Eikä tässä vielä kaikki. Olin ohjannut sinä päivänä tunteja kahteen eri otteeseen ja ehtinyt suihkuttaa itseni päivän aikana vain kaulasta alaspäin. Hiukset olivat siis tuttuun tapaan ponnarilla ja vielä(kin) hiestä kosteat. Levinneet ripsivärit olin korjannut hetkeä aikaisemmin vessapaperilla. Haisin hieltä, ehkä. Tai siis aika varmasti.
Olin mielestäni todella kaunis. Rohkenen sanoa, että jopa seksikäs. Ihana nainen, miesten vaatteissa. Tunnenkin olevani kauneimmillani liikkuessani: hikisenä ja hengästyneenä, epätäydellisenä. Tämä perustuu ehkä siihen, että oman suorituskykyni äärirajoilla olen aidoimmillani, ilman turhaa yrittämistä. Voima ja kehonhallinta ovat mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan jotain ihan käsittämättömän kaunista! Kun pinta ja kiilto on karsittu pois, niin jäljelle jää vain liikunnan tuoma hymy. Se riittää.
Olen huomannut, että jotkut häpeävät ulkonäköään liikunnan aikana tai heti sen jälkeen. Osa kuntoilijoista jopa istuu ja odottaa klubimme aulassa niin kauan, että rehkimisen mukanaan tuoma punainen väri häipyy poskilta kokonaan. Osa taas kuivaa itseään pyyhkeellä ahkerasti treenin aikana, jotta muut eivät huomaisi voimakasta hikoilua. Jotkut hakeutuvat sellaiselle paikalle jumppasalissa, etteivät varmasti näe itseään vilaukseltakaan peilistä. Peilit ovat kuulemani mukaan "hyi". Märistä kainaloista, punaisista poskista ja levinneistä meikeistä sietäisi pikemminkin olla ylpeä! Harva on, ainakaan julkisesti. Vai onko jollain facebookin profiilikuvana otosta, jonka alla lukee kuvateksti: "minä raskaan BodyStep tunnin jälkeen pukuhuoneessa"?
Eräs asiakkaani sanoi puolen vuoden painonpudotus-projektin toiseksi viimeisellä viikolla katsoneensa peiliin ja ajatelleensa mielessään, hymy huulilla, että: "ihan kiva". Jes! Sieltä se tuli. Liikunta ja ote omaan kehoon lisää ihmisen itsevarmuutta ja sitä kautta myös kauneutta. Kauneus kun loppujen lopuksi on mielestäni juuri itsevarmuutta ja oman kehon kantamista asiaan kuuluvalla ehdottomalla ylpeydellä. On todella kova juttu katsoa ehkä ensimmäistä kertaa elämässään peiliin ja aidosti pitää näkemästään!
Kauneuden hoitoon saa upotettua satoja euroa vuodessa. Meikistä, tekoripsistä tai vaatteista ei kuitenkaan ole paljoakaan hyötyä, jos pohjat eivät ole kunnossa. Ja tämä pohjustus on yllättävän helppo: kunnon hiet vähintään joka toinen päivä ja endorfiinipöllystä syntyvä aito hymy. Se on siinä!
Kauneuden pitää tuntua, ennen kuin se voi näkyä.
P.S Naisille vinkki, että legendaarisen smokey eyes -silmämeikin tekemiseen ei vaadita kuin keskinkertaiset meikkaustaidot ja 45 minuutin sisäpyöräilytunti.
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Nukkuminen on luksusta
Nukkuminen on mielestäni ihanaa, yksi elämän parhaista asioista. Nukahdan tunnetusti helposti. Unenlahjani ovat uskomattomat eli toisin sanoen olen majesteetillinen makoilija. Mutta: en kuitenkaan nuku tarpeeksi. En itse asiassa lähellekään tarvitsemaani yhdeksää tuntia yössä. Outo yhtälö: Rakastan nukkumista, mutta en nuku. Miksi?
Hyvästä kymyksestä huolimatta puolustuksen puheenvuoro jätetään nyt käyttämättä, eli huonot tekosyyt ja selitykset sikseen. Olen nimittäin ongelman tunnistamisen jälkeen edennyt univajeeni korjaamisessa jo ratkaisuvaiheseen.
Puolitoista vuotta sitten lopetin television katsomisen. Toki katson välillä elokuvia ja dokumentteja, mutta illan kanavasurffailu turhanpäiväisten äänestysohjelmien, salattujen elämien ja chattien välillä loppui kuin seinään. Huomasin, että aikaa vapautui illasta kaikkeen muuhunkin kuin television katsomiseen ja kodistani tuli selkeästi rauhallisempi paikka.
Eikä tässä vielä kaikki: tämän vuoden alussa myin olohuoneeni sohvat ja nojatuolit pois. Radikaalia! Nykyään menen siis iltaisin kotiin tultuani suoraan sänkyyn makoilemaan tai lukemaan, enkä viivyttele enää sohvalla viimeiseen asti ennen suurta päätöstä laittaa hammasharja suuhun. Aikaisemmin olin aina aivan liian väsynyt siirtymään sohvalta sänkyyn ja saatoin vitkutella tunteja sohvan nurkassa ennen iltatoimien aloittamista: kaikkea ihme-puuhaamista myöhään illalla! Tämä oli ironian huppu: väsymys esti nukkumaan menemisen. Haha!
Sitten otin käyttöön kynän ja paperin. Kirjoitan iltaisin kaikki päässäni pyörivät asiat ylös, jolloin ne ovat poissa mielestä. En herää koskaan keskellä yötä pohtimaan esimerkiksi työasioita. Kaikki on paperilla. Toimii.
Näiden ratkaisujen jälkeen yöuneni ovat pidentyneet, mutta vielä on tehtävää. Tavoitteeni on nukkua yhdeksän tunnin yöunia vuoden loppuun mennessä.
Uni on meille ihmisille nimittäin kokonaisvaltaisen terveyden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Virkeänä asiat luistaa, pää toimii ja hymyileminen on helpompaa. Väsyneenä kaikki tökkii, ärsyttää ja kasvot tuntuvat valuvan alaspäin. On hieno fiilis herätä aamulla levänneenä valmiina uuteen päivään, väsyneenä kaikki on aina pikkuisen hankalampaa. On ensiarvoisen tärkeää saada säännöllisesti hyvää ja laadukasta unta.
Jatkuva univaje vaikuttaa myös ruokahaluumme, emmekä usein edes tiedosta sitä. Väsynyt ihminen hakee piristystä ruuasta ja yrittää pitää itsensä hereillä syömällä. Esimerkiksi vuorotyötä tekevät ihmiset ovat suuressa vaarassa sortua ylimääräiseen naposteluun.
Vaihda siis tänään sänkyysi puhtaat lakanat, mene tavallista aikaisemmin peittoihin ja sulje silmäsi. Se on arjen suurta luksusta.
Hyvää yötä.
Hyvästä kymyksestä huolimatta puolustuksen puheenvuoro jätetään nyt käyttämättä, eli huonot tekosyyt ja selitykset sikseen. Olen nimittäin ongelman tunnistamisen jälkeen edennyt univajeeni korjaamisessa jo ratkaisuvaiheseen.
Puolitoista vuotta sitten lopetin television katsomisen. Toki katson välillä elokuvia ja dokumentteja, mutta illan kanavasurffailu turhanpäiväisten äänestysohjelmien, salattujen elämien ja chattien välillä loppui kuin seinään. Huomasin, että aikaa vapautui illasta kaikkeen muuhunkin kuin television katsomiseen ja kodistani tuli selkeästi rauhallisempi paikka.
Eikä tässä vielä kaikki: tämän vuoden alussa myin olohuoneeni sohvat ja nojatuolit pois. Radikaalia! Nykyään menen siis iltaisin kotiin tultuani suoraan sänkyyn makoilemaan tai lukemaan, enkä viivyttele enää sohvalla viimeiseen asti ennen suurta päätöstä laittaa hammasharja suuhun. Aikaisemmin olin aina aivan liian väsynyt siirtymään sohvalta sänkyyn ja saatoin vitkutella tunteja sohvan nurkassa ennen iltatoimien aloittamista: kaikkea ihme-puuhaamista myöhään illalla! Tämä oli ironian huppu: väsymys esti nukkumaan menemisen. Haha!
Sitten otin käyttöön kynän ja paperin. Kirjoitan iltaisin kaikki päässäni pyörivät asiat ylös, jolloin ne ovat poissa mielestä. En herää koskaan keskellä yötä pohtimaan esimerkiksi työasioita. Kaikki on paperilla. Toimii.
Näiden ratkaisujen jälkeen yöuneni ovat pidentyneet, mutta vielä on tehtävää. Tavoitteeni on nukkua yhdeksän tunnin yöunia vuoden loppuun mennessä.
Uni on meille ihmisille nimittäin kokonaisvaltaisen terveyden kannalta ensiarvoisen tärkeää. Virkeänä asiat luistaa, pää toimii ja hymyileminen on helpompaa. Väsyneenä kaikki tökkii, ärsyttää ja kasvot tuntuvat valuvan alaspäin. On hieno fiilis herätä aamulla levänneenä valmiina uuteen päivään, väsyneenä kaikki on aina pikkuisen hankalampaa. On ensiarvoisen tärkeää saada säännöllisesti hyvää ja laadukasta unta.
Jatkuva univaje vaikuttaa myös ruokahaluumme, emmekä usein edes tiedosta sitä. Väsynyt ihminen hakee piristystä ruuasta ja yrittää pitää itsensä hereillä syömällä. Esimerkiksi vuorotyötä tekevät ihmiset ovat suuressa vaarassa sortua ylimääräiseen naposteluun.
Vaihda siis tänään sänkyysi puhtaat lakanat, mene tavallista aikaisemmin peittoihin ja sulje silmäsi. Se on arjen suurta luksusta.
Hyvää yötä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)