Minun oli pienenä vaikea oppia ajamaan pyörällä. Muistan kuinka opettelin ajamista silloista kotiani lähellä olevalla urheilukentällä. Ei ollut helppoa, vaan tosi vaikeaa. Kukaan urheilukentän ohi kulkevista ihmisistä ei vamasti ajatellut
tuolloin, että: "Tuosta tytöstä tulee vielä liikunnanohjaaja". Jumituin siis apurattaisiin näin jälkikäteen ajateltuna aivan liian pitkäksi aikaa.
Sitten eräänä päivänä se tapahtui: ohjasin pientä punaista Helkamaani ihan itse. Se oli niin siistiä: minä onnistuin! Tämä eeppinen ensimmäinen ajokokemus on jäänyt vahvasti mieleeni. Uskon, että koin keskiverto-mukulaa suurempaa riemua oppiessani lopulta ajamaan pyörällä. Olin omasta mielestäni sankari.
Pyörähomma oli minulle ehkä siksi niin hankala, että olin tuolloin aika arka kokeilemaan uusia asioita. En ole enää. Liikunta ja siinä koetut lukuisat onnistumisen elämykset vuosien varrella ovat vaikuttaneet suuresti siihen millainen aikuinen minusta lopulta tuli. Olen omasta mielestäni tosi reipas ja rohkea, teen ja uskallan. Nykyään, 20 vuotta apuratasrallin jälkeen, haluan auttaa ihmisiä kokeilemaan omia rajojaan ja antaa mahdollisimman monelle itsensä voittamisen elämyksiä juuri liikunnan kautta. Leikkisästi kiteytettynä: joka ikisenä työpäiväni joku oppii ajamaan pyörällä.
Liikkuminen ja varsinkin liikkeelle lähteminen on aina uskaltamista. Se on itsensä peliin laittamista sanan kaikissa merkityksissä. Ei vielä riitä, että ajattelee mitä tekee ja että on tekemisessä aidosti läsnä. Liikkuessa täytyy välillä kokeilla sellaisia asioita, joissa voi myös epäonnistua. Liikkuvan ihmisen täytyy myös asettaa kehonsa kovimman mahdollisen kritiikin, eli oman itsensä arvostelun, kohteeksi. Oman kehon ja koko fyysisyyden peliin laittaminen on siis tosi kova juttu! Usko minua kun sanon, että uskallus palkitaan - ihan poikkeuksetta.
Haluaisin, että ihmiset rohkenisivat mennä kokeilemaan uusia liikuntalajeja. Naiset eivät välttämättä mene koskaan ensimmäistä kertaa jollekin ryhmäliikuntatunnille vain siksi, että he pelkäävät epäonnistuvansa. Osa miettii myös mitä muut osallistujat saattaisivat ajatella heidän epätäydellisestä suorituksestaan. Suoraan sanottuna todella hölömöjä ja turhia pelkoja!
En ole vielä koskaan tavannut ihmistä, joka kävisi
ryhmäliikuntatunneilla tai kuntosalilla säännöllisesti seuraamassa mitä
muut siellä tekevät. Vai oletteko nähneet jonkun saapuvan paikalle
kiikareiden ja muistiinpanovälineiden kanssa? Ja on muuten kohteliasta ja jopa suotavaa lajia pidempään harrastaneita kohtaan ettet osaa heti ensimmäisellä kerralla ihan kaikkea. Jos joku laji siis kiinnostaa sinua niin: Just do it!
Liikunnassa on mahdollisuus olla upea, onnistuja ja voittaja. Ensin pitää vaan uskaltaa. Mitä lajia siis haluaisit kokeilla jos tietäisit ettei kukaan näe, eikä postissa tulisi jälkikäteen kirjallista numeroarvostelua suorituksestasi?
Ota apupyörät irti ja uskalla ajaa!
1 kommentti:
Samaa mieltä jälleen kerran. Ja jos eka kerralla menee jalat solmulle, törmäilet toisiin ja melkein osut pylvääseen, niin ei ainakaan kannata karata tunnilta. Oma kokemus erään latinopojan tanssitunnilla johti ikuiseen rakkauteen lajia kohtaan ihan vain sillä päätöksellä, että en antanut periksi. Aina vaan menin mukaan ja joka kerta opin uutta. Kun tiesin, ettei kukaan kanssatanssija siellä ehdi katsomaan minun menoani. Ja tässä esimerkkinä tanssitunti. Kaikkea on hyvä kokeilla, ja jäädä koukkuun omaan juttuun.
Lähetä kommentti