Paljastan teille nyt työpukeutumiseni ja tyylini kulmakivet sekä kauneuteni salaisuudet.
(varoitus: seuraava kuvaus saattaa järkyttää naisellisimpia lukijoita)
Pari
viikkoa sitten havahduin kesken kuntosalitreenin siihen, että minulla
oli päällä pelkästään miesten vaatteita: miesten college-housut ja
huppari sekä miesten t-paita. Sellainen kunnon "jou-jou-icehockey-dude"
-look. Eikä tässä vielä kaikki. Olin ohjannut sinä päivänä tunteja
kahteen eri otteeseen ja ehtinyt suihkuttaa itseni päivän aikana vain
kaulasta alaspäin. Hiukset olivat siis tuttuun tapaan ponnarilla ja
vielä(kin) hiestä kosteat. Levinneet ripsivärit olin korjannut hetkeä
aikaisemmin vessapaperilla. Haisin hieltä, ehkä. Tai siis aika varmasti.
Olin mielestäni todella kaunis. Rohkenen sanoa, että
jopa seksikäs. Ihana nainen, miesten vaatteissa. Tunnenkin olevani
kauneimmillani liikkuessani: hikisenä ja hengästyneenä, epätäydellisenä.
Tämä perustuu ehkä siihen, että oman suorituskykyni äärirajoilla olen
aidoimmillani, ilman turhaa yrittämistä. Voima ja kehonhallinta ovat
mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan jotain ihan käsittämättömän
kaunista! Kun pinta ja kiilto on karsittu pois, niin jäljelle jää vain
liikunnan tuoma hymy. Se riittää.
Olen huomannut, että jotkut häpeävät ulkonäköään liikunnan aikana tai heti sen jälkeen. Osa kuntoilijoista jopa
istuu ja odottaa klubimme aulassa niin kauan, että rehkimisen mukanaan tuoma
punainen väri häipyy poskilta kokonaan. Osa taas kuivaa itseään pyyhkeellä ahkerasti
treenin aikana, jotta muut eivät huomaisi voimakasta hikoilua. Jotkut hakeutuvat sellaiselle
paikalle jumppasalissa, etteivät varmasti näe itseään vilaukseltakaan
peilistä. Peilit ovat kuulemani mukaan "hyi". Märistä kainaloista, punaisista
poskista ja levinneistä meikeistä sietäisi pikemminkin olla ylpeä! Harva on, ainakaan julkisesti.
Vai onko jollain facebookin profiilikuvana otosta, jonka alla lukee
kuvateksti: "minä raskaan BodyStep tunnin jälkeen pukuhuoneessa"?
Eräs asiakkaani sanoi puolen vuoden painonpudotus-projektin toiseksi
viimeisellä viikolla katsoneensa peiliin ja ajatelleensa mielessään,
hymy huulilla, että: "ihan kiva". Jes! Sieltä se tuli. Liikunta ja ote
omaan kehoon lisää ihmisen itsevarmuutta ja sitä kautta myös kauneutta.
Kauneus kun loppujen lopuksi on mielestäni juuri itsevarmuutta ja
oman kehon kantamista asiaan kuuluvalla ehdottomalla ylpeydellä. On
todella kova juttu katsoa ehkä ensimmäistä kertaa elämässään peiliin ja
aidosti pitää näkemästään!
Kauneuden hoitoon saa upotettua satoja euroa vuodessa.
Meikistä, tekoripsistä tai vaatteista ei kuitenkaan ole paljoakaan
hyötyä, jos pohjat eivät ole kunnossa. Ja tämä pohjustus on yllättävän
helppo: kunnon hiet vähintään joka toinen päivä ja endorfiinipöllystä
syntyvä aito hymy. Se on siinä!
Kauneuden pitää tuntua, ennen kuin se voi näkyä.
P.S Naisille vinkki, että legendaarisen smokey eyes -silmämeikin
tekemiseen ei vaadita kuin keskinkertaiset meikkaustaidot ja 45 minuutin
sisäpyöräilytunti.
