torstai 14. kesäkuuta 2012

Kauniit ja Hikiset

Paljastan teille nyt työpukeutumiseni ja tyylini kulmakivet sekä kauneuteni salaisuudet.
(varoitus: seuraava kuvaus saattaa järkyttää naisellisimpia lukijoita)

Pari viikkoa sitten havahduin kesken kuntosalitreenin siihen, että minulla oli päällä pelkästään miesten vaatteita: miesten college-housut ja huppari sekä miesten t-paita. Sellainen kunnon "jou-jou-icehockey-dude" -look. Eikä tässä vielä kaikki. Olin ohjannut sinä päivänä tunteja kahteen eri otteeseen ja ehtinyt suihkuttaa itseni päivän aikana vain kaulasta alaspäin. Hiukset olivat siis tuttuun tapaan ponnarilla ja vielä(kin) hiestä kosteat. Levinneet ripsivärit olin korjannut hetkeä aikaisemmin vessapaperilla. Haisin hieltä, ehkä. Tai siis aika varmasti.

Olin mielestäni todella kaunis. Rohkenen sanoa, että jopa seksikäs. Ihana nainen, miesten vaatteissa. Tunnenkin olevani kauneimmillani liikkuessani: hikisenä ja hengästyneenä, epätäydellisenä. Tämä perustuu ehkä siihen, että oman suorituskykyni äärirajoilla olen aidoimmillani, ilman turhaa yrittämistä. Voima ja kehonhallinta ovat mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan jotain ihan käsittämättömän kaunista! Kun pinta ja kiilto on karsittu pois, niin jäljelle jää vain liikunnan tuoma hymy. Se riittää.

Olen huomannut, että jotkut häpeävät ulkonäköään liikunnan aikana tai heti sen jälkeen. Osa kuntoilijoista jopa istuu ja odottaa klubimme aulassa niin kauan, että rehkimisen mukanaan tuoma punainen väri häipyy poskilta kokonaan. Osa taas kuivaa itseään pyyhkeellä ahkerasti treenin aikana, jotta muut eivät huomaisi voimakasta hikoilua. Jotkut hakeutuvat sellaiselle paikalle jumppasalissa, etteivät varmasti näe itseään vilaukseltakaan peilistä. Peilit ovat kuulemani mukaan "hyi". Märistä kainaloista, punaisista poskista ja levinneistä meikeistä sietäisi pikemminkin olla ylpeä! Harva on, ainakaan julkisesti. Vai onko jollain facebookin profiilikuvana otosta, jonka alla lukee kuvateksti: "minä raskaan BodyStep tunnin jälkeen pukuhuoneessa"?

Eräs asiakkaani sanoi puolen vuoden painonpudotus-projektin toiseksi viimeisellä viikolla katsoneensa peiliin ja ajatelleensa mielessään, hymy huulilla, että: "ihan kiva". Jes! Sieltä se tuli. Liikunta ja ote omaan kehoon lisää ihmisen itsevarmuutta ja sitä kautta myös kauneutta. Kauneus kun loppujen lopuksi on mielestäni juuri itsevarmuutta ja oman kehon kantamista asiaan kuuluvalla ehdottomalla ylpeydellä. On todella kova juttu katsoa ehkä ensimmäistä kertaa elämässään peiliin ja aidosti pitää näkemästään! 

Kauneuden hoitoon saa upotettua satoja euroa vuodessa. Meikistä, tekoripsistä tai vaatteista ei kuitenkaan ole paljoakaan hyötyä, jos pohjat eivät ole kunnossa. Ja tämä pohjustus on yllättävän helppo: kunnon hiet vähintään joka toinen päivä ja endorfiinipöllystä syntyvä aito hymy. Se on siinä!

Kauneuden pitää tuntua, ennen kuin se voi näkyä.


P.S Naisille vinkki, että legendaarisen smokey eyes -silmämeikin tekemiseen ei vaadita kuin keskinkertaiset meikkaustaidot ja 45 minuutin sisäpyöräilytunti.