perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kaikki haluavat painaa 65 kiloa

Ensimmäinen ja tärkein kysymykseni uudelle personal training -asiakkaalle on: "Mikä sulla on tavoite?"
Suurimmalla osalla asiakkaistani, kuten myös suurimmalla osalla kaikista maailman naisista, on tähän vastaus valmiina. Se on: "Haluan painaa 65 kiloa". Olen saanut numeraalisia vastauksia tavoitepainosta jopa puolen kilon tarkkuudella. Ihmiset haluavat toki lisäksi oppia syömään oikein, päästä elämänsä kuntoon tai löytää itsensä uudelleen. Mutta lopulta kuitenkin lyödään faktat tiskiin: halutaan joku numero.

Siis mitä? Mistä nämä random-numerot kuten 58 kg, 65 kg tai 72 kg oikein tulevat?

On aina yhtä mielenkiintoista päästä selvittämään syy tietyn tavoitepainon numeroiden takana. Jatkokysymykseni onkin: "Milloin viimeksi painoit tämän verran?" Vastaukset vaihtelevat rippikoulukuvasta vuoden takaiseen tilanteeseen. Lopulta saan yleensä selville, että johonkin tiettyyn painoon, kuten esimerkiksi 65:een kiloon, liittyy paljon mukavia muistoja ja hyvä elämäntilanne: elämä oli silloin elämisenmakuista ja oli helppo olla itseensä kokonaisvaltaisesti ja aidosti tyytyväinen.

Ahaa! Kysymys onkin siis jostain suuremmasta asiasta kuin digitaalipuntarin näytöstä. Huh, onneksi.

On suoraan sanottuna ihan älytöntä tavoitella koko elämänsä jotain tiettyä lukua, varsinkin jos ei sitä realistisesti ajateltuna tule ehkä koskaan edes saavuttamaan. Kolmen lapsen äidin täytyy yksinkertaisesti unohtaa se, mitä hän painoi lakkiaiskuvassaan. Paluuta ei ole. Myöskään ruumiinrakenteeltaan lihaksikas ihminen ei välttämättä pääse koskaan samaan painoon hintelämmän parhaan kaverinsa kanssa. On siis aina tärkeämpää tavoitella ensisijaisesti hyvää oloa ja parasta mahdollista fiilistä itsestään kuin jotain tiettyä numeroa. Asenteellisesti kiteytettynä: "Fuck 65,  because I am feeling great!"

On ensisijaista löytää oma hyvänolon paino, ja se ei aina välttämättä nasahtele normaalin painoindeksin rajoihin, välille 20-25. Ja se voi olla joku aivan muukin luku kuin 65 kiloa. Tarkkaa kilomäärää tärkeämpää onkin miettiä esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

1. Onko minun hyvä olla omassa kehossani?
2. Estääkö nykyinen painoni minua tekemästä sellaisia asioita joita haluaisin tehdä?
3. Olenko hyvässä fyysisessä kunnossa?
4. Kohtelenko kehoani hyvin?

Muut ihmiset tuskin tietävät paljonko painat, mutta kaikki näkevät jo päälle päin onko sinulla hyvä olla itsesi kanssa. Haluaisin ihan jokaisen meistä pääsevän omaan hyvän olon painoonsa. Siinä painossa saa nimittäin nostaa päänsä pystyyn ja elää täysillä. Se on hyvä tavoite myös asiakkailleni. Sen tavoitteen saavuttaminen on huikeaa.

Minä painan 68 kiloa. En tiedä liittyykö se yhtään mitenkään siihen, että olen tällä hetkellä elämäni kunnossa ja aidosti onnellinen.