tiistai 31. tammikuuta 2012

Tee ite!

Ihmisten pitäisi mielestäni sotkea itsensä jauhoilla, vahtia silmä kovana kattilassa kiehuvaa maitoa ja kuoria kymmeniä kiloja perunoita. Eli yksinkertaisemmin sanottuna: tehdä enemmän ruokaa itse. Kannustan myös painonhallintaryhmäläisiäni siihen jatkuvasti ja seuraan mielenkiinnolla "itsetehtyjen ruokien tilasto-dataa", jonka vaadin heiltä viikoittain. Minulta kysyttiinkin eilen, maanantain ryhmäni tapaamisen päätteeksi, hyvä kysymys: "Miksi se itsetehty ruoka on sulle niin tärkeää? Mikä siinä on se juttu?"

Minulla on tähän kolme syytä:

1. Silloin kun on tehnyt ruuan itse, niin tietää mitä lautasella ihan oikeasti on. Tiedät mitä laitoit pannulle, minkä verran öljyä käytit paistamiseen ja millä lopulta maustoit. Silloin kun joku toinen on tehnyt ruokasi, niin voit vain arvailla mitä lautaseltasi löytyy. Vain harva meistä on lukenut läpi einesten valmistusaineluetteloja. Ja vaikka olisikin, niin ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä lukemaansa koodiviidakkoa. Ravintolassa syödessä ruokailijalla ei puolestaan ole ravintosisällöistä mitään tietoa. Entistä useamman ravintolan ruokalistaan haluaisinkin näkyviin annoksen raaka-aineet, kalorimäärän, sekä hiilihydraattien, proteiinien ja rasvojen suhteen. Kiitokset muuten FitWokille, jossa tämä asia on esimerkillisesti hoidossa.

2. Silloin kun ruoan tekee alusta asti itse, niin lautaselle päätyy enemmän alkuperäisiä, puhtaita ja laadukkaita ruoka-aineita. Ollaan tekemisissä perusraaka-aineiden kanssa: tomaatti on tomaatti, hauki on kala, kananmunat kananmunia ja niin edelleen. Ruoka on sen alkuperäisessä muodossa: valmiina meidän reseptejämme varten. Lisäksi: on muuten ihan hyvä juttu, että itsetehty ruoka ei kestä jääkaapissa viikkoa. On mielestäni pelottavaa, jos einesateria odottaa sinua jääkaapissasi jopa kaksi viikkoa olematta siitä moksiskaan.

3. Tärkein syy tehdä itse ruokaa liittyy kuitenkin mielestäni ruuan arvostamiseen. On aivan eri asia alkaa poistamaan lohesta ruotoja ja kuorimaan kädessään perunoita kuin tökkiä veitsellä hätäisesti mikrorasian muovikanteen reikiä. Silloin kun omat kädet ovat kuorineet, pilkkoneet, raastaneet, sekoittaneet ja pyöritelleet, niin ruoka maistuu paremmalta. Syöminen on silloin myös kokonaisvaltaisempi kokemus ja aikaan saatua ruoka-annosta kunnioittaa enemmän. Jopa ruuan roskiin heittäminen tuntuu silloin pahemmalta.

Olen kuullut "ne kaikki selitykset" siitä, miksi ihmiset eivät tee ruokaa itse. Listaukseni mukaan suurimmat syyt tähän ovat: ettei osaa tehdä ruokaa, ettei yksin asuva viitsi tehdä vain yhdelle ihmiselle, ettei ole aikaa koska arjen ralli on formula ykkösten tasoa ja se ettei yksinkertaisesti vain huvita. Muutama viikko sitten eräs asiakkaani totesi myös, että paprikakin on niin tuhannen työläs -siinä kun on niitä siemeniäkin. Niinpä.

Tässä nyt nopeasti ratkaisuni edellä esitettyyn tekosyy-luetteloon: jokainen osaa (aloita munakkaasta), Vain itsestäänhän ei kannata tosiaan huolehtia (!), voit tehdä suurempia satseja kerralla (pakasta osa) ja jaa vastuuta ruuanlaitosta koko perheelle, kannattaa edes kokeilla (voit saada siitä miellyttävän harrastuksen) ja lopuksi: siementen poistamiseen paprikasta menee noin 27 sekuntia (oma henkilökohtainen ennätys).

En siis tarkoita sitä, että jokaisen syömäsi aterian pitäisi tulla omasta keittiöstä, kyllä Saarioistenkin äiti toisinaan osaa. Jos kuitenkin haluat syödä laadukkaasti, olla normaalipainoinen ja säästää myös rahaa, niin itsetekeminen kannattaa. Kuinka palkitsevaa onkaan ottaa karjalanpaisti pois uunista neljän-viiden tunnin hauduttamisen jälkeen.

Jos teet itse noin 80 prosenttia syömistäsi ruuista, niin homma on hyvällä mallilla. Kerro siis minulle "itsetehtyjen ruokien tilasto-datasi". Minkälaisiin prosentteihin yllät?

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Käykää pöytään!

Viime syksynä olin painonhallinta-asiakkaideni kanssa sauvakävelylenkillä Hartaanselällä. Kävelyvauhtimme oli legendaarinen "PPP" (pitää pystyä puhumaan), joten ehdimme jutella lenkin aikana monesta asiasta. Tarkalleen 3,7 kilometrin kohdalla alkoi ehdottomasti lenkin mielenkiintoisin keskustelu. Valmennettavani tunnustivat, että he söivät vain harvoin ruokapöydän ääressä. Yksi tarkensi vielä, että keittiön pöydällä oli niin paljon tavaraa, ettei siinä edes mahtuisi syömään. Hänen perheensä muonitus oli siirretty jo aikaa sitten sohvalle.

Lenkkimme viimeisen 2,1 kilometrin aikana käymämme keskustelun lopputuloksen voisi kiteyttää seuraavasti: "PPP" (parempi: perhe pöydässä). Tämä on kiistaton fakta. Jos siis haluat olla normaalipainoinen, niin ennen kaloreiden laskemista tai annoskokojen miettimistä, on syytä kiinnittää huomiota kahteen tärkeään asiaan: syö pöydän ääressä ja syö muiden seurassa.

Ruokapöytä on sanansa mukaisesti varattu juuri syömistä varten. Pöydässä keskittymme syömiseen enemmän kuin muualla ja sitä kautta myös osoitamme kunnioittavamme ruokaa ja rauhoittuvamme ruokailuhetkeen. Jos siis siirtyy ruuan kanssa pöydän äärestä sohvalle, hakeutuu ihminen painonhallintansa kanssa, ehkä jopa tiedostamatta, vaikeuksiin. Eikä kyse ole pelkästään sohvasta: sama koskee myös esimerkiksi autossa, kävellessä sekä työpöydän tai tietokoneen ääressä syömistä.

Ruokapöydän ääressä ihminen on tietoisesti läsnä hetkessä ajatuksella "nyt syön, nyt olen syönyt". Sohvalla taas moni voi syödä tiedostamattaan illan aikana hurjiakin määriä. Samanaikainen television katselu vie huomion pois ruuasta, jolloin syöminen tapahtuu ikään kuin siinä sivussa, mukavana oheistoimintona. Käsi vaan käy ja vie ruokaa suuhun tekijän pysähtymättä kertaakaan miettimään mitä oikeastaan tapahtuu. Monella on myös tapa syödä aina jotain television ääressä ja täydentää varastoja mainoskatkoilla. Pelkkä television aukaisu illalla kotiin tullessa saattaa siis laukaista tämän tapakierteen ja syömisvietin. Jonkun olisi jo aika huutaa sinne sohvalle keittiöstä, että: Pöytään!

Mutta ei pelkästään se ruokapöytä, vaan myös ne ihmiset sen ympärillä. On ihan eri asia syödä vaikkapa lounas jonkun kanssa yhdessä kuin hotkia ruoka työpaikan takahuoneessa yksin, mustasta muovisesta mikrorasiasta. Työpaikallani on kirjoittamaton sääntö siitä, että kukaan ei syö koskaan yksin. Joka päivä joku käy kysymässä: Oletko jo syönyt? Jos en, niin sitten mennään yhdessä kohti mikroa ja jos olen, niin sitten lähden mukaan ihan vaan seuraksi. Tämä on mielestäni hieno juttu! Syömisellä on nimittäin meille ihmisille paljon suurempikin merkitys kuin pelkkä fyysisen nälän poistaminen. Syöminen tyydyttää tarpeitamme parhaassa tapauksessa monella eri tasolla. Menisitkö muuten syömään ravintolaan mieluummin yksin vai jonkun kanssa?

Yksinkertainen toimintasuunnitelma: hakeudu aina töissä eväidesi kanssa jonkun viereen ja kutsu perheesi kotona pöydän ääreen syömään. Kata pöytä aina kauniisti (myös ihan tavallisena maanantai-iltana) ja sulje televisio ruokailun ajaksi.

Keittiössäni on neljän hengen ruokapöytä, jolle on silitetty valkoinen pöytäliina. Pöydällä on myös muutama kynttilä tunnelmaa varten, ei kuitenkaan mitään muuta turhaa tavaraa. Pöytäni on siis aina valmiina siihen mitä varten se on alunperin ostettu: ruokailuun. Aion hankkia seuraavaksi toiseen huoneeseen vielä kuuden hengen ruokapöydän nykyisen lisäksi. Varmuuden vuoksi: onpahan aina pöydässä tilaa. Kaikki jotka tunnistivat itsensä tämän blogin aloituksesta, niin tervetuloa luokseni syömään! Muista pöytävaraus.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Onko tästä liikunnasta mitään hyötyä?

"En ole yhtään laihtunut, vaikka olen treenannut ihan hulluna!" Liikunnanohjaajana oli sydäntäriipaisevaa vastata tähän tällä viikolla kuulemaani pettyneeseen (ja samalla jonkinlaista selitystä vaativaan) toteamukseen niin kuin asia on: "Pelkkä liikunta yksistään ei riitä." 

Liikunnalla on toki lukematon määrä hyviä vaikutuksia ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, mutta jos tavoitteena on saada pudotettua painoa, niin ruokavalio on ehdoton ykkönen ja liikunta vasta hyvä kakkonen. Mistään pikkukakkosesta ei kuitenkaan ole kyse. Liikunta nimittäin ohjaa korvienvälin kautta painonpudottajan valintoja esimerkiksi ruokakaupassa. Jos hyvän treenin jälkeen menee kauppaan, niin sieltä haluaa ostaa hyviä juttuja. Ainakaan itse en ole koskaan jälkihiki-euforiassa ostanut kaupasta sipsipussia tai suklaalevyä. Liikunnasta saatu hyvä olo ja positiivinen energia kannustavat meitä huolehtimaan itsestämme kokonaisvaltaisesti paremmin.

Miksi ihmiset eivät sitten laihdu vaikka liikkuvat paljon? Todella yleinen harhaluulo on, että jos liikkuu paljon niin voin syödä ihan mitä haluaa. Armoton totuus  kuitenkin on, että vaikka olisi liikkunut ihan simona ja hiki pipossa, niin laihtumisen voi pilata yllättävän helposti: kunnon hikijumpan miinusmerkkiset vaikutukset painoon on nopeasti kuitattu vain yhdellä viinerillä. Epäreilua? No tietenkin se on.

Onko liikunnalla sitten loppujen lopuksi ratkaisevaa merkitystä laihdutuksessa vai pitäisikö painonpudottajien keskittyä vain ruokavalioon tehtäviin muutoksiin? Joidenkin tutkimusten mukaan ruokavalion osuus on noin 70% ja liikunnan osuus noin 30% lopputuloksesta. Seuraavaksi aion kuitenkin latoa 100%:sti vaikuttavaa liikuntadataa tiskiin!

Vuonna 2011 tein 735 treeniä, joihin kului yhteensä ajallisesti 610 tuntia. Parhaimmillaan kulutan tunnissa hikoilemalla noin 800 kaloria, kun taas rauhallisemmissa lajeissa kaloreita kuluu tunti kohden vain 200-300. Koko vuoden aikana kuluttamieni kaloreiden keskiarvon (perusaineenvaihdunnan osuus vähennettynä) arvelen olevan noin 400 kaloria / liikuttu tunti. Eli 610 tuntia kertaa 400 on yhteensä 244 000 kulutettua kaloria vuoden aikana.

Yhden kehon rasvakilon pudottaminen vaatii 7000 kalorin vajeen energian kulutuksen ja saannin välille.  Vuonna 2011 hikoilemani huikeat 244 000 kaloria jaettuna tällä 7000:lla on yhteensä on noin 35. Eli ilman liikuntaa olisin lihonut vuoden aikana 35 kiloa, edellyttäen että olisin syönyt samalla tavalla. Edellisen lauseen perään voisi laittaa aika monta huutomerkkiä!

Oman henkilökohtaisen esimerkkini kautta minun on siis helppo osoittaa, että liikunta todellakin auttaa painonpudotuksessa. Jos et kuitenkaan pysty liikkumaan suurilla tehoilla kahta tuntia päivässä, kuutena päivänä viikossa, koko vuoden ajan, niin suosittelen panostamaan siihen ruokavalioon. Tai toisaalta: miksi valita, kun voit saada molemmat. Laadukkaan ruokavalion ja hikisen liikunnan pyhä liitto vievät varmana kaksikkona painonpudottajaa kohti tavoitetta. Yhdessä ne saavat aikaan vakuuttavaa jälkeä.

Tämän paljon liikkuvan, mutta painonsa kanssa taistelevan ihmisen kanssa otamme siis sen toisenkin näistä kahdesta keinosta käyttöön. Alamme laittamaan myös ruokavaliota kuntoon!

torstai 5. tammikuuta 2012

Mikä meihin järkeviin ihmisiin oikein menee juhlapyhinä?

Tällä viikolla jomman kumman iltapäivälehden kannessa oli otsikko siitä, kuinka vuonna 2012 kalenterissa on ennätysmäärä arkipyhiä. Kaikki kansalliset juhlapäivämme sattuvat siis ihanasti välille ma-pe. Ihan mahtava uutinen: tämähän on käytännössä lottovoitto! Palkallisia vapaapäiviä varjostaa kuitenkin suuri huolenaihe: Apua! Mitä me sitten silloin syödään? Ja ennen kaikkea: riittääkö ruoka kaupoissa kaikille?

Olen aina ihmetellyt ruokakauppoihin suuntautuvaa massiivista kansainvaellusta ennen alkavia pyhiä. Kymmenmetriset uuvuttavat kassajonot (äitini oli kertomansa mukaan ollut jouluna Raksilan markettien jonossa 45 minuuttia) ja kukkuroilleen täytetyt kauppakärryt enteilevät mielestäni vähintäänkin maailmanlopun uhkaa. Ihmiset ostavat ruokaa niin käsittämättömän suuret määrät, että pärjäisivät niillä vähintään seuraavan kalenterikuukauden alkuun asti. Jopa kevääseen asti, jos pakasteet ja kuivamuonakin lasketaan.

Itse en osallistu näihin elintarvikkeiden hamstraus-tapahtumiin. Syön juhlapyhinä määrällisesti aivan saman verran kuin arkenakin, toki eri ruokia. Koska en ole ollut mukana ylipitkissä kassajonoissa, niin minulla on ollut paljon aikaa pohdiskella syitä tähän ihmisten totaaliseen sekoamiseen ruokien kanssa ennen pyhiä. Paljastan nyt mielestäsi tärkeimmän yksittäisen syyn:

"Minäkin, kun muutkin!" Ihmiset siis antavat itselleen luvan herkutella ja syödä paljon normaalia enemmän, koska samaan aikaan toisaalla niin tekevät myös kaikki työkaverit, sukulaiset ja naapurit. Ihan kuin olisi hiljaisesti tehty sanaton sopimus, että NYT! Tuntuu ehkä helpommalta, kun kaikki ovat samassa (uppoavassa) veneessä. Esimerkiksi nyt joulun jälkeen ihmisille tulee parempi mieli, kun kaikki muutkin kertovat suklaan ja kinkun kanssa tekemistään ylilyönneistä avoimesti. Yksin on paljon ikävämpää kärsiä ruoka-övereiden aiheuttamasta krapulasta.

Saman ilmiön olen huomannut usein myös kahvilakulttuurissa. Kaksi naista pohtii leivosvitriinin edessä mitä herkkua sitä ottaisia kahvin kanssa. Toinen kysyy toiselta: "Mitä sää otat?" Jos toinen vastaa tähän, että "En mittään, mää taijan ottaa pelekän kahavin", niin sen toisen ei auta kuin todeta, että "Ai jaa, no en määkään sitten". Kahden herkullisen suklaakakkupalan tuhoaminen yhdessä olisi ollut niin paljon houkuttelevampaa... Höh!

Huonon olon ja morkkiksen lisäksi heitämme pyhien jälkeen aivan liian paljon ruokaa suoraan roskiin. Ei todellakaan mikään ekoteko. Tällainen määrä-ajattelu ei myöskään viesti ruuan arvostamista tai kunnioittamista. Ei siis millään tavalla hyvä juttu. En halua, että ymmärrätte minut nyt väärin. Olen itse suuri kulinaristi ja tietenkin juhlapyhiin kuuluu herkullinen ruoka, mutta voisimmeko jatkossa panostaa enemmän laatuun kuin määrään? Ostetaan pienempiä määriä harkittuja ruokia ja nautitaan ajatuksella niistä. On paljon järkevämpää mennä kauppaan valmiiksi mietityn listan kanssa, kuin lappaa kärryt täyteen kaikkia mahdollisia herkkuja mitä vaan sattuu tekemään mieli.

On loppiainen. Minulla on tällä hetkellä jääkaapissa valon lisäksi vain kananmunia ja maitoa. En ole yhtään muistanut käydä varustautumassa kaupassa. Onneksi huomasin kotimatkalla Stockmannin ohi kulkiessani, että ovessa luki: "Avoinna loppiaisena klo 12-18". En siis huonosta valmistautumisesta huolimatta nälkiinny tulevana viikonloppuna. Minulla on kokonaiset kuusi tuntia aikaa hankkia loppiaisen ruuat. Toivottavasti jaksan vielä kantaa ne koko matkan kotiin asti, kauppurienkadun päähän.

Paljonkohan ne yhden ihmisen yhden päivän ruuat mahtaa painaa?