Rohkea rokan syö, uhkarohkea menee ryhmäliikuntatunnille.

Minun oli pienenä vaikea oppia ajamaan pyörällä. Muistan kuinka opettelin ajamista silloista kotiani lähellä olevalla urheilukentällä. Ei ollut helppoa, vaan tosi vaikeaa. Kukaan urheilukentän ohi kulkevista ihmisistä ei vamasti ajatellut tuolloin, että: "Tuosta tytöstä tulee vielä liikunnanohjaaja". Jumituin siis apurattaisiin näin jälkikäteen ajateltuna aivan liian pitkäksi aikaa. 

Sitten eräänä päivänä se tapahtui: ohjasin pientä punaista Helkamaani ihan itse. Se oli niin siistiä: minä onnistuin! Tämä eeppinen ensimmäinen ajokokemus on jäänyt vahvasti mieleeni. Uskon, että koin keskiverto-mukulaa suurempaa riemua oppiessani lopulta ajamaan pyörällä. Olin omasta mielestäni sankari.

Pyörähomma oli minulle ehkä siksi niin hankala, että olin tuolloin aika arka kokeilemaan uusia asioita. En ole enää. Liikunta ja siinä koetut lukuisat onnistumisen elämykset vuosien varrella ovat vaikuttaneet suuresti siihen millainen aikuinen minusta lopulta tuli. Olen omasta mielestäni tosi reipas ja rohkea, teen ja uskallan. Nykyään, 20 vuotta apuratasrallin jälkeen, haluan auttaa ihmisiä kokeilemaan omia rajojaan ja antaa mahdollisimman monelle itsensä voittamisen elämyksiä juuri liikunnan kautta. Leikkisästi kiteytettynä: joka ikisenä työpäiväni joku oppii ajamaan pyörällä.

Liikkuminen ja varsinkin liikkeelle lähteminen on aina uskaltamista. Se on itsensä peliin laittamista sanan kaikissa merkityksissä. Ei vielä riitä, että ajattelee mitä tekee ja että on tekemisessä aidosti läsnä. Liikkuessa täytyy välillä kokeilla sellaisia asioita, joissa voi myös epäonnistua. Liikkuvan ihmisen täytyy myös asettaa kehonsa kovimman mahdollisen kritiikin, eli oman itsensä arvostelun, kohteeksi. Oman kehon ja koko fyysisyyden peliin laittaminen on siis tosi kova juttu! Usko minua kun sanon, että uskallus palkitaan - ihan poikkeuksetta.

Haluaisin, että ihmiset rohkenisivat mennä kokeilemaan uusia liikuntalajeja. Naiset eivät välttämättä mene koskaan ensimmäistä kertaa jollekin ryhmäliikuntatunnille vain siksi, että he pelkäävät epäonnistuvansa. Osa miettii myös mitä muut osallistujat saattaisivat ajatella heidän epätäydellisestä suorituksestaan. Suoraan sanottuna todella hölömöjä ja turhia pelkoja!

En ole vielä koskaan tavannut ihmistä, joka kävisi ryhmäliikuntatunneilla tai kuntosalilla säännöllisesti seuraamassa mitä muut siellä tekevät. Vai oletteko nähneet jonkun saapuvan paikalle kiikareiden ja muistiinpanovälineiden kanssa? Ja on muuten kohteliasta ja jopa suotavaa lajia pidempään harrastaneita kohtaan ettet osaa heti ensimmäisellä kerralla ihan kaikkea. Jos joku laji siis kiinnostaa sinua niin: Just do it!

Liikunnassa on mahdollisuus olla upea, onnistuja ja voittaja. Ensin pitää vaan uskaltaa. Mitä lajia siis haluaisit kokeilla jos tietäisit ettei kukaan näe, eikä postissa tulisi jälkikäteen kirjallista numeroarvostelua suorituksestasi?

Ota apupyörät irti ja uskalla ajaa!

Normaalin syömisen testi

Ainahan se on mielessä: syöminen. Syön omasta mielestäni kokoisekseni naiseksi paljon. Ruokakassini ovat niin painavia, että joskus minun pitää pysähtyä jumppaamaan sormia matkalla kaupasta kotiin. Litra maitoa painaa kilon, ja juon vähintään sen litran päivässä. Voisin elää pelkällä maidolla. Minulla on aina nälkä ja koko ajan jano. Syön kolmen tunnin välein. Käytän ruokaan kuukaudessa enemmän rahaa kuin asuntolainani lyhentämiseen. Olen tosi kiukkuinen nälkäisenä ja yleensä lopetan silloin puhumisen kokonaan. Silloin kun en ole nälkäinen puhun ruuasta paljon. Juttelen siihen liittyvistä asioista asiakkaideni kanssa päivittäin. Syön 750 grammaa Ehrmannin maitorahkaa joka päivä.

Onko tämä mielestäsi normaalia syömistä tai ylipäätänsä normaalia suhtautumista ruokaan?

Käytämme paljon aikaa ruuan miettimiseen: miten pitäisi syödä, mitä seuraavaksi syömme, mitä saa syödä ja mitä toiset syövät. Oletko sinä koskaan miettinyt onko oma suhteesi ruokaan ja syömiseen kunnossa, hallinnassa, ok tai normaalia? Mistä sen oikeastaan voi edes tietää: onko syöminen hanskassa vai onko se ehkä lähtenyt lapasesta...

Kehittelin tätä kysymystä varten yksinkertaisen testin. Ihan aluksi täytyy todeta, että tällaisen testin laatiminen on vaikeaa... karppaavan kansan, superfoodien, suuren rasvakeskustelun ja luomun keskellä jopa uhkarohkeaa tai ammatillinen itsemurha. Päätin kuitenkin olla rohkea tyttö ja julkaista tämän. Unohdetaan kalorimäärät ja energiaravintoaineiden suhteet, tässä tulee kolme laajempaa kriteeriä normaalille syömiselle.

Testi on helppo: vastaat vaan jokaisen osion jälkeen kyllä tai ei. (Jos vastaat jokaiseen kohtaan kyllä, niin kannattaa kertoa tuloksesta myös naapurille, työkaverille ja minulle. Keskustelua ja palkintoja luvassa.)

1. Kohtuus
Yksinkertaisesti sanottuna ihminen syö kohtuullisesti kun hän on normaalipainoinen. Liian paljon ja liian usein johtaa aina lihomiseen, ylipainoon ja sen tuomiin terveysongelmiin. Liian vähän ja liian harvoin syömisen lopputuloksena taas on laihtuminen, pahimmillaan anoreksia. Kumpikaan ääripää ei kuulosta houkuttelevalta. Kohtuullisuus tarkoittaa siis sopivia määriä ruokaa, ilman suuria ylilyöntejä. Onko jollain ollut joskus aidosti hyvä olo ja elämänsä vire päällä supermegagigamonsteri-aterian jälkeen tai vastaavasti kuukauden kaalikeittokuurin päätyttyä. Kaikkea voi ja saada syödä, kunhan miettii vaan määrät kuntoon. Desi maistuu aina paremmalta kuin litra. Ja 300 grammaa on muuten riittävä määrä makaronilaatikkoa. Pysytkö siis kohtuudessa: kyllä vai ei?

2. Joustavuus
Aina ei voi syödä niin kuin haluaa tai on suunnitellut. Joskus pitää olla koko viikonloppu sukulaisten vieraana ja syödä kohteliaasti sitä mitä pöytään kulloinkin laitetaan. Aina kaupasta ei saa juuri sitä ruisleipää mitä olet tottunut syömään. Joskus joutuu syystä tai toisesta syömään valmisruokia, jopa niitä kammottavia Saarioisten pizzoja. Joskus tilaamassasi salaatissa on oman mittapuusi mukaan aivan liian paljon öljyä. Mikään näistä ei saisi aiheuttaa ylitsepääsemätöntä ahdistusta tai ruuan syömättä jättämistä. Jos suuret linjat ovat kunnossa, niin yksittäiset ateriat eivät voi "pilata" ruokavaliotasi. Kannattaa myös muistaa, että "täydellinen ruokavalio" ei ole tavoittelemisen arvoinen asia. Sekin on nimittäin diagnosoitu syömishäiriöksi. Pystytkö siis tarvittaessa joustamaan ruokaperiaatteissasi? Kyllä vai ei?

3. Nautittavuus
Ruokaa pitää maistella. Ihailen ihmisiä, jotka pureskelevat ruokaa suussaan aivan liian kauan. (Erityisesti Fanni Rahkosen tai Marie Rautio-Sipilän kanssa ruokailuun tulee varata riittävästi aikaa.) Syömisen ei myöskään koskaan pitäisi olla pelkkää kehon tankkaamista. Olisi mielestäni aidosti surullista, jos lounas nähtäisiin aina vain grammoina proteiinia, eli paketillisena keittokinkkua. On tärkeää yhdistää murkina, mieli ja maut yhdeksi suureksi elämykseksi. Syömme joka päivä, eli  meillä on päivittäin vähintään viisi mahdollisuutta suureen nautintoon. Aah! Kysymys kuuluu: syötkö omasta mielestäsi kaikilla aisteilla? Muistatko miltä tilli tuoksuu?

Testi on ohi. Kyllä! Kyllä! Kyllä! Minä sain tässä testissä täydet kolme pistettä. Läpäisin testin siis, jääväämättä sitä itseltäni. Aika kiva.

Mutta ihan oikeasti: melkein kilo maitorahkaa päivässä on... älytöntä? Poikkeus siis tässäkin tapauksessa vahvistaa säännön. Se on ihan normaalia.